Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat kokoontuivat ainetiimin merkeissä Tampereen klassillisella lukiolla tiistaina 14.11.2023. Aluksi tutustuimme yhdessä erilaisiin metakognitiivisiin malleihin, joiden tarkoituksena on auttaa sanoittamaan ja sitä kautta oppimaan ja opettamaan metakognitiivisia taitoja, eli ns. ajattelemisen ajattelua.
Pohdimme metakognitiivisten mallien soveltamista YO-kirjoitustehtävien käskysanojen tulkitsemiseen, ajattelemisen ajattelun opettamiseen (sekä itsessään että osana filosofiaa) ja myös filosofian opetuksen sisältöihin. Totesimme, että ajattelemisen ajattelun tuominen osaksi filosofian opetusta korostaa filosofian kaksinaista luonnetta lukion oppiaineena: toisaalta filosofia voidaan nähdä dialogiseksi malliksi tai menetelmäksi, joka juontaa juurensa ns. sokraattisesta elenkhoksesta, ja toisaalta filosofiassa on myös sisältöjä, joita lukiolaisen olisi tarkoitus osata käytyään pakolliset filosofian opintojaksot.
Tällä kertaa luennon meille piti yliopistonlehtori Jani Hakkarainen (TUNI) aiheesta ”Mitä metafysiikka on ja mitä se tutkii?" eli tässäkin oli vahvasti läsnä ns. meta-ajattelu, kun tarkastelimme metametafyysikan keskeisiä kysymyksiä yliopistonlehtori Hakkaraisen opastuksella. Luento koettiin mainioksi, ja se herätti paljon keskustelua, ja tästä syystä 45 minuutin luento venähti melkein 90 minuutin mittaiseksi.
Jarkko Vilkkilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti