26.11.2024

Musiikin ainetiimipäivän teemana oli musiikki osaksi ylioppilastutkintoa

Musiikin ainetiimi kokoontui 30.10.2024 Pirkkalan yhteislukion musiikinluokkaan keskustelemaan ja pohtimaan ajankohtaista aihetta, musiikin liittämistä osaksi ylioppilastutkintoa. Alustimme aihetta keskenämme ja iltapäivän keskivaiheilla saimme Reijo Aittakummun kertomaan tämän hetkisestä tilanteesta, hän on osa asiaa valmistelevaa työryhmää Helsingissä.
 
Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan musiikista tulisi osa ylioppilastutkintoa keväällä 2029 eli uudistus koskisi nykyisiä seiskaluokkalaisia. Musiikin ylioppilastutkintokokeessa olisi valmisteleva osuus joka sisältää musisointia ja sekä kirjallinen osuus jonka kokelas tekee Abitissa samaan tapaan kuin muutkin ylioppilaskokeet.

Paljon keskustelua herätti musiikin yo-kokeen arviointi. On mahdollista, että hyvä muusikko joka on saanut erinomaisia arvosanoja koko lukionsa ajan saisikin ylioppilastutkinnossa heikon arvosanan. Tätä täytyisi muistaa korostaa musiikin yo-kirjoittajille, musiikin ylioppilastutkinto-arvosana ei välttämättä määritä muusikon taitojasi.
 
Paljon pohditutti myös tulevan musiikin ylioppilaskokeen sisällöt, se mitä kysytään täytyy opettaa ja miten musisointiosuuden arviointi saadaan tehtyä reilusti ja mitä ylipäätään arvioidaan. Tästä on onneksi olemassa suunnitelmia ja ehdotuksia mutta suuri kysymys on menevätkö ehdotukset läpi YTL:ssä.
 
Huomasimme, että moni lukion musiikin opettaja olisi toivonut, että nykyistä musiikin lukiodiplomi-systeemiä oltaisiin kehitetty eikä laisinkaan yritetty runnoa musiikkia osaksi ylioppilastutkintoa.
Yhteisenä huolena nousi esiin se miten musiikin liittäminen osaksi yo-tutkintoa muuttaa sitä mitä lukion musiikin tunneilla tehdään. Tällä hetkellä keskiössä on musisointi ja oman muusikkouden kehittäminen sekä musiikillisen maailman kuvan laajentaminen. Reijo Aittakummun meille etänä esittelemät ehdotukset ja suunnitelmat loivat hieman uskoa siihen, että yo-uudistus ei ehkä ole ihan katastrofi mutta toivomme että lukion musiikin opettajien ajatuksia tässä mullistuksessa kuullaan riittävästi.

Petra Koho
Musiikin lehtori
Pirkkalan yhteislukio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti