Alkuvuodesta ainetiimit voivat vielä oikeasti vaikuttaa tuleviin päätöksiin mm. integroituihin opintojaksoihin liittyen. Vaikka lukiouudistusta ainetiimeissä käsitellään nyt Tampereen seutukunnan lukioiden sekä yksityisten ja Norssin kehittämistyön näkökulmasta, myös muualla maakunnassa tehdään vastaavaa työtä.
Muuna ohjelmana käytiin Osakkeen koordinaattori Katariina Ratian ja ainetiimitoiminnan koordinaattori Matleena Laakson johdolla läpi ainetiimien vetäjien tehtäviä, joista kerrotaan kattavasti omalla sivullaan. Suunnittelimme myös ITK-esitystä ainetiimeistä, sillä meillä ei ole tiedossa, että vastaavaa toimintaan olisi muualla. Tutustuimme ainetiimitoiminnasta saatuu palautteeseen, mutta kerromme siitä lisää ITK-esityksessä, jos ehdotus menee läpi.

Lisäksi esillä oli yliopistoyhteistyö Satu Sepän vetämän projektin kautta. Lukiolaisille tullaan tarjoamaan avointa luento- ja keskustelutilaisuuksien sarjaa, jonka tavoitteena on avata journalismin, viestinnän ja median tutkimuksen näkökulmia ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.
PS. Olisi hienoa, jos sinä pirkanmaalainen lukio-opettaja, joka tämän viestin luet, kertoisit seuraavassa opekokouksessanne tästä blogista ja vinkkaisit tapahtumakalenterista. Ainetiimien sähköpostilistat tavoittavat vain osan lukio-opettajista eikä tieto toiminnasta ole kaikkia saavuttanut.
![]() |
Kuva: Katariina Ratia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti