12.12.2019

Espanjan ainetiimi 11.12.2019


Espanjan ainetiimin vieraana 11.12. oli väitöskirjatutkija ja oppikirjailija Katja Kemppainen. Hän kirjoittaa parhaillaan väitöskirjaa arvioinnista.

Olemme kokoontuneet viime keväänä ja alkusyksystä arviointiteeman tiimoilta. Keväällä lähestyimme asiaa teorian kannalta, alkusyksystä keskustelimme erilaisista ideoista arvioinnin toteuttamiseen, ja nyt joulukuussa kävimme läpi kokemuksia oman arvioinntityön kehittämisestä. Tapaamisessa pohdittiin myös käsitystämme kielestä viestinnän välineenä ja sitä, voisiko arviointia kehittää sellaiseen suuntaan, että se korostaisi nimenomaan viestinnällistä osaamista. Pohdimme myös opiskelijan vastuuta sellaisten oppiaineen sisältöjen suhteen, joita ei kontrolloida perinteisellä kokeella. Kemppainen esitteli laatimansa oppikirjan arviointimateriaalin käyttöä omassa opetuksessaan.

Keskustelimme myös espanjan ja yleisemmin valinnaisten kielten opiskelusta ja opiskelijamääristä. Tuntuu tärkeältä päästä jakamaan ajatuksia oman aineen opettajien kesken ja kuulla erilaisia näkemyksiä espanjan opetukseen liittyen.

Arviointiin liittyy myös opiskelijoiden motivaatio, ja tarkoitus on ensi keväänä tarkastella espanjan opiskelua motivaation näkökulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti