20.12.2020

Englannin ainetiimitapaaminen 7.12.: LOPS21 ja arvioinnin monipuolistaminen

Englannin opettajien ainetiimitapaaminen pidettiin 7. joulukuuta, vuoden 2020 tyyliin etätapaamisena Zoomissa. Keskustelujen aiheena olivat kokemukset etäopetuksesta sekä uuden LOPS:n salat, oppiainerajat ylittävistä opintojaksoista arvioinnin monipuolistamiseen.

Aloitimme työpajan etäopetusajan kokemusten jakamisella. Pohdimme ja jaoimme akuutin koronatilanteen motivoimina eteenkin kevään 2020 aikana oppimiamme hyödyllisiä etäopetustaitoja kuten eri etäopetusalustojen vahvuuksia, suullisten tehtävien ja suullisten kokeiden toteutustapoja sekä erilaisia keinoja pitää opetussisällöt mahdollisimman monipuolisina myös etäopetuksen aikana.

Tomi Anttila ja Saara Taajoranta kertoivat meille Tampereen kaupungin opetussuunnitelmatyöstä, ja samalla kävimme keskusteluja yksittäisten lukioiden suunnitelmista ainekohtaiseen opetussuunnitelmaan. Joillakin lukioilla työ on jo hyvin valmiina, ja useimmat muutkin pyrkivät saamaan valmista jo tammikuun aikana, viimeistään maaliskuussa.

Järjestäjän eli Norssin edustajat Antti Hiitti ja Stefan Smirnov kertoivat ajatuksiaan arvioinnin monipuolistamisesta ja arviointiviikon roolista uudessa opetussuunnitelmassa. Asian tiimoilta tehtiin myös työpajatyöskentelyä, jossa jaettiin paljon hyviä käytänteitä ja kokemuksia arviointiin liittyen. Pohdimme muun muassa sitä, miten arvioitavia suorituksia voidaan jakaa kurssin ajalle, miten arvioida isoja ryhmiä monipuolisesti mutta opettajan kuormitus huomioiden, ja miten jatkuvaa arviointia kannattaa toteuttaa.

Lopussa siirsimme järjestämisvastuun Tammerkosken lukiolle vuodeksi 2021. Norssi kiittää englannin opettajia aktiivisuudesta ja toivottaa hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti