14.3.2023

Musiikinopettajat säveltämisen pedagogiikan äärellä 9.3.2023

Nainen seisoo luokan edessä ja taustalla näkyy dia, missä lukee koulutuksen ohjelma.

10 innokasta musaopea kokoontui torstaiaamupäiväksi pohtimaan säveltämisen pedagogiikkaa Tammerkosken lukion musaluokkaan. 

Nykyisissä peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmissa oppilaan ja opiskelijan luovaa tuottamista ja säveltämistä korostetaan yhä enemmän, joten ainetiimimme kesken olemme siitä paljon yhdessä keskustelleet ja jakaneet ajatuksia, ja tällaista työpajaa olivat jo monet musaopet toivoneet järjestettäväksi. Kouluttajaksi olimme saaneet säveltäjän, sävellyksen ja sävellyspedagogiikan opettajan Minna Leinosen

Minnan opastuksella pohdimme aluksi mielikuvia nykymusiikista, nykysäveltäjistä, ja siitä mitä tänään sävelletty musiikki voi olla ja miten eri tavoilla sitä voidaan kirjata graafisesti muistiin. Teimme erilaisia säveltämiseen johdattelevia harjoituksia, jotka hyvin soveltuvat käytettäväksi lukion opiskelijoille ja lopuksi teimme pareittain kyselytekniikalla myös omia sävellyksiä. Näitä tuotoksiamme ihailimme sitten yhdessä ja lähdimme suunnittelemaan jo seuraavaa sävellyksen pedagogiikkaan liittyvää työpajaa mahdollisesti ensi kevään 2024 Tampere Biennalen yhteyteen. Minnan vinkeillä lukioluokissa saattaa nyt yhä enemmän raikua erilaiset opiskelijoiden omat, luovat tuotokset!

Musaopettajien kirjurina ainetiimivastaava Liina Aaltonen, Tamlu

Kahdeksan musiikinopettajaa.

Kuvassa on sääkartta ja kysymys, mistä kaikkialta löytyy musiikillisia hahmoja?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti