26.4.2021

Äidinkielen ainetiimin tapaaminen Teamsissa 22.4.2021

Tällä kertaa ainetiimissä keskityttiin uuden LOPS:in keskeisiin asioihin yhteisen keskustelun kautta. Oli tärkeää jakaa myös kuulumisia, koska kuluneen lukuvuoden aikana kohtaamisia on ollut hyvin vähän. Keskustelua käytiin oppikirjavalinnoista, kirjallisuuden luetuttamisesta - sekä määrästä että genreistä - vuorovaikutustehtävistä, esiintymisarkuuden lisääntymisestä ja vuorovaikutuksen arvioinnin haasteellisuudesta. Myös kirjoitustaidon koe herätti keskustelua, kuten koko äidinkielen ja kirjallisuuden ylioppilaskoekin.

Päällimmäisenä iltapäivästä jäi tunne, että yhdessä ollaan samoja asioita ratkomassa ja että uusi LOPS myös innostaa löytämään uusia ratkaisuja ja antaa uusia mahdollisuuksia.

Iltapäivässä saimme nauttia Niini Järvisen (Tampereen klassillinen lukio) runoista - tässä yksi niistä:

Tähkiksi
Elon tähdiksi vilja lakoava
Kun rauha
Aika parantava
Aika uuden ajan

On kaikki kaunis ja hyvä
Ikuisesti pysyvä
Tuuli vain kiertävä sykleissä

Alla yhden taivaan
Yhden maan
Vainioiden sarat
Pian kultaakin kirkkaampaa

Luottaminen siihen
Ei kauaakaan kun laulaa luonto
Meille
Taas aivan niin kuin ennen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti