Kello 10 kahvilaan saapui vieraaksi Anu Niemi Studio Vintiltä. Kokenut näyttelijä, draamapedagogi ja teatteri- ja joogaohjaaja piti tunnin mittaisen luennon vuorovaikutustaidoista luokka- ja työyhteisöissä sekä osallisti opettajia erilaisiin harjoituksiin. Myös itsestään selvältä kuulostaviin asioihin saatiin uusia näkökulmia taitavalta Anu Niemeltä: Opettajana on välillä vaikea luopua operoolista työpäivän jälkeen, mutta se taito kannattaa opetella. Myös positiivinen suhtautuminen ja lempeys itseä ja muita kohtaan ovat tärkeitä työssä jaksamisen kannalta.
Lopuksi jaettiin vielä kulttuurivinkkejä kollegoille eli kerrottiin, mitä teatteriesitystä tai elokuvaa kannattaisi mennä katsomaan tai mihin kirjaan tarttua seuraavaksi. Esille nousi muun muassa seuraavia:
- Antti Rönkää kannattaa luetuttaa oppilaille, esimerkiksi teosta Jalat ilmassa.
- Metsossa on uusi lähdekritiikkipeli Iltavuoro kirjastossa.
- Sara Hildenin taidemuseoon saa ilmaisia opastuksia opiskelijaryhmille.
- Tampereen taidemuseon näyttelyt toimivat esimerkiksi kirjoittamisen inspiraationa.
- Keskusgalleriassakin voi käydä kirjoittamassa pienen ryhmän kanssa.
- Lukubileet oppitunnilla: teosten esittelyjä, 40 min lukuaikaa, kerro lukemastasi muille.
- Sally Salminen: Katriina.
- Stalin kuolee, Tampereen teatteri.
- Werstaan ysäri-näyttely.
Teksti Maija Lehtimäki ja Johanna Riponiemi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti