27.4.2026

Liikunnan ylioppilaskokeen valmistavan vaiheen pilotointia

Liikunnan ainetiimi kokoontui Sammon keskuslukiolla keskiviikkona 22.4.2026. Iltapäivän teemana oli tutustua liikunnan ylioppilaskokeen tämän hetkeen tilanteeseen liikuntatehtävien osalta. Ensimmäiset taito- ja taideaineiden ylioppilaskokeet järjestetään syksyllä 2029.

Meitä saapui liikunnan ainetiimin kokoontumiseen runsaasti noin 25 liikunnanopettajaa ympäri Pirkanmaata. Kokoontumisessa oli mukana myös YTL:n edustajat Thomas Vikberg ja Minka Lindroos. Tilaisuudessa oli mukana myös Sammon keskuslukion rehtoreita, opoja ja ryhmänohjaajien ainetiimikin kävi poikkeamassa tapahtumamme alussa.

Tilaisuus alkoi yhteisellä kokoontumisella Sammon keskuslukion liikuntasalissa. Keskustelu ja pohdinta liikunnan ylioppilaskokeen käytännön järjestelyistä alkoi heti aktiivisena. Alkuosuuden jälkeen kävimme läpi liikunnan ylioppilaskokeen liikuntaosion esimerkkitehtävät käytännössä mahdollisimman todenmukaisessa ympäristössä. Valmistavan vaiheen liikuntatehtävät suorittivat Sammon keskuslukion kymmenen opiskelijaa, jotka olivat vapaaehtoisena mukana. Kuten tulevassa ylioppilaskokeessakin, kuvasimme pilotoinnissa opiskelijoiden suoritukset. Vertailun vuoksi kuvaus toteutettiin työtietokoneen kameralla sekä videokameroilla, jotka Sammon keskuslukion viestintälinjan opiskelijat meille järjestivät ja olivat mukana kuvaamassa.
 
Liikuntaosion jälkeen nautimme ruokalassa kahvit ja suolaisen välipalan ja siirryimme luokkaan loppukoontia varten. Pidimme kokouksen liikunnanopettajien, YTL:n edustajien ja Samken rehtorin kanssa, jossa kävimme läpi pilotoinnissa esiintyneitä ajatuksia ja kehitysehdotuksia. Emme arvioineet pilotointiin osallistuvien opiskelijoiden liikuntataitoja vaan tarkastelimme liikuntatehtäviä koejärjestelyiden ja liikuntatilan näkökulmasta.
 
Iltapäivä oli erittäin onnistunut. Me liikunnanopettajat pääsimme antamaan palautetta YTL:n suuntaan meidän asiantuntijuuden näkökulmasta ja YTL sai paljon varteenotettavia kehitysehdotuksia ja ajatuksia liikunnan ylioppilaskoetta varten meiltä liikunnanopettajilta.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!

Kiittäen,
Susanna Savijoki
Liikunnan ja terveystiedon opettaja, Liikunnan ainetiimin vetäjä kevät 2026

Uploaded Image

Uploaded Image

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti