4.1.2023

Lukioiden ainetiimit vuonna 2022

Vuonna 2022 ainetiimit kokoontuivat 32 kertaa. Näistä kuusi oli useamman ainetiimien yhteisiä tapaamisia. Sen lisäksi osa ainetiimeistä on yhteisiä parin oppiaineen opettajille, esimerkiksi biologia ja maantiede. Listauksen kaikista tapaamisista ja tietoa tapaamisten sisällöistä löydät aiempien tapaamisten blogisivulta.
 
Koronan jälkimainingeissa on palattu lähitapaamisiin. Pääosa tapaamisista pidettiin lukioissa, mutta tapaamisia pidettiin myös mm. kahvilassa, taidemuseossa, museoiden kokoelmakeskuksessa, Tuomiokirkon kryptassa ja Heinäkallion leirikodissa. Opinto-ohjaajat vierailivat Vaasan yliopistossa. 

Tämän blogin suosituin sivu on luonnollisesti tapahtumakalenteri. Blogivierailuita oli vuoden aikana 6180 ja tämän vuoden luetuimmat kirjoitukset olivat:
  1. Lukion opinto-ohjaajat ekskursiolla Vaasassa (2022)
  2. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien ainetiimipäivä 18.11.2021 
  3. Liikunnan ainetiimi aiheena Vanhat tanssit (2021)

Graafi blogivierailuista 2018 alkaen.
Blogia on luettu syksykstä 2018 alkaen varsin tasaiseen tahtiin, kaikkiaan 24 200 kertaa.


Ainetiimien vetäjät 

Ainetiimeistä vastasi Osakkeen palvelupäällikkö Katariina Ratia ja ainetiimien koordinaattorina toimi Matleena Laakso. Katariina vastasi talouspuolesta, Matleena tästä blogista, ilmoittautumistiedoista ja ainetiimien vetäjien ohjauksesta. 

Ainetiimien vetäjät lukuvuonna 2021-2022 näet Ainetiimitoiminta vuonna 2021 -bloggauksesta. 

Kuluvan lukuvuoden 2022-2023 vetäjät (listausta päivitetty myöhemmin kevään muutosten osalta):

BI + GE Saara Luukkonen, Kalevan lukio ja Anu Nowak, Tampere (kevään tapaaminen painottuu biologiaan ja syksyn maantieteeseen)
HI + YH Juha Heinonen, Kalevan lukio
PS Karoliina Suoniemi, Hatanpään lukio
UE Mari Rauhala, Tampereen klassillinen lukio
FI + ET Jarkko Vilkkilä, Tampereen klassillinen lukio
TE Anna Kiviaho ja Heidi Siutla, Tammerkosken lukio
LI Outi Huovinen, Tampereen yhteiskoulun lukio
KU Sirkka-Liisa Heinsuo, Tampereen lyseon lukio
MU Liina Aaltonen, Tammerkosken lukio
EOT Pauliina Mauno, Tampereen teknillinen lukio
OPOT Sami Pihlavirta, Ylöjärven lukio 
ÄI + S2 Johanna Riponiemi ja Maija Lehtimäki, Tampereen klassillinen lukio
EN Anna-Stiina Siitarinen ja Heli Manninen, Tampereen teknillinen lukio (syksy 2022) ja Liisa Teiri ja Ursula Attila, Nokian lukio (kevät 2023) 
RU Ilona Halttunen ja Tanja Tuuna-Kyllönen, Tampereen yliopiston normaalikoulu
SA Kati Luhtajärvi-Nikkanen, Tampereen teknillinen lukio
VE Nina Forsblom, Tammerkosken lukio (syksy 2022) ja Stefan Smirnov, Tampereen yliopiston normaalikoulu (kevät 2023)
RA Maarit Kostamo, Tampereen yhteiskoulun lukio
EAB (espanja) Heidi Järvinen, Tampereen lyseon lukio
MAA + MAB Sanna Kari, Tuomas Myllykoski ja Terhi Palovuori, Tammerkosken lukio
FY Pasi Ahtola, Tampereen klassillinen lukio
KE Tiina Ahde ja Antti Moilanen, Tampereen klassillinen lukio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti