Pirkanmaan maakunnallinen äidinkielen opettajien ainetiimitapaaminen järjestettiin torstaina 27.4. Tampereen klassillisella lukiolla. Kevättapaamisessa päästiin tutustumaan Clasun aulan pop up –kirjastoon, jonka Metson kirjaston työntekijät Hanna Nousiainen ja Hanna Huovinen olivat pystyttäneet lukion opiskelijoita varten. Opiskelijat saattoivat sekä lainata mielekästä luettavaa että hankkia kirjastokortin itselleen. Myöhemmin keskustelimme Hanna Nousiaisen kanssa lisää Metson ja lukioiden välisistä yhteistyömahdollisuuksista.
Vierailevana luennoitsijana saimme kuulla myös Matleena Laaksoa, joka kertoi meille Tekoälyn mahdollisuuksista äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Esitelmässä käytiin läpi erityisesti ChatGPT:tä, joka opettajien lukuisista pyynnöistä huolimatta ei suostunut paljastamaan parhaita tapoja luntata ylioppilaskokeessa. Matleenan hyödylliset ja mielenkiintoiset materiaalit ainetiimipäivältä löytyvät edellisestä bloggauksesta: Tekoäly äidinkielen ainetiimissä.
Päivän lopuksi pääsimme vielä keskustelemaan Mari Saavalaisen kanssa PÄO:n toiminnasta ja ylipäätään erilaisista liitoista, joihin opettajana voi ja kannattaa kuulua. Yhdessä tekeminen ja esimerkiksi erilaisten kulttuurimuotojen harrastaminen koettiin tärkeänä ja myös PÄO:n parhaana antina.
Seuraavan syksyn, 2023, ainetiimitapaamisessa on toivottavasti paljon opettajia mukana. Siihen asti hyvää loppukevättä ja kesälomaa kaikille!
Maija Lehtimäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti