Tilaisuuden avasi tutkinto-ohjelmavastaava, apulaisprofessori Johanna Vaattovaara. Hän esitteli kieli-ideologioihin ja kielitietoisuuteen liittyvää tutkimustaan sekä kertoi suomen kielen tutkinto-ohjelman ja opettajankoulutuksen uusista kuulumisista. Saimme myös ennakkotietoa tulevista täydennyskoulutuksista.
Seuraavaksi kuulimme puheenvuoroja meneillään olevista tutkimuksista. Väitöskirjatutkija, vastuukouluttaja Kirsi Sandberg esitteli omaa kirjoittamisen opettamiseen ja kielen monifunktioisuuteen liittyvää tutkimustaan. Yliopistonlehtori Niina Lilja kertoi oman tutkimusryhmänsä Arjen vuorovaikutusta muotoilemassa – näkökulmia suomen kielen oppimiseen kieliluokkien ulkopuolella -tutkimuksesta ja yliopistonlehtori Liisa Mustanoja esitteli Tampereen puhekielen seuruuhanketta sekä sota-ajan kirjeenvaihdon tutkimustaan.
Ideoita yliopiston ja lukioiden välisestä yhteistyöstä vaihdettiin jo heti avauspuheenvuoron aikana sekä myöhemmin kahvin ääressä. Oman aineemme ajankohtaisista asioistakin ehdimme keskustella. Vierailumme oli erittäin onnistunut ja tarjosi mukavasti uusia ajatuksia sekä kollegoiden piristävää seuraa kevätkiireiden keskelle.
Ainetiimitapaamisesta raportoi Eeva Rantala Tampereen aikuislukiosta
PS. Kiinnostaako sinua S2-ainetiimin vetäminen? Ota yhteyttä nykyisiin vetäjiin Riikka Kristeri-Kulmaniin, Tampereen teknillinen lukio tai Eeva Rantalaan, Tampereen aikuislukio. Tehtävästä maksetaan pientä korvausta ja tehtävistä voit lukea omalta blogisivultaan.
Kuva on Kirsi Sandbergin puheenvuoron materiaalista ja sen on ottanut Päivi Favorin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti